25.01.2018

Tuoreen toimitusjohtajan ajatuksia

On kulunut kohta kolme kuukautta siitä, kun EFC sai uuden kipparin. Uutta toimitusjohtajaa valittaessa haluttiin korostaa asiakaslähtöisyyttä ja kasvuhakuisuutta. ”Halusin osaltani varmistaa, että palvelemme asiakkaitamme aina parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi halusin, että voimme jatkossa auttaa yhä useampaa uutta asiakasta, niin johdinsarjojen tuotekehityksessä kuin valmistuksessa” toteaa Marcus Käld joka luotsasi EFC:tä toimitusjohtajana kokonaiset 17 vuotta.

Lopulta kaappaus tehtiinkin Wärtsilästä josta Kristian Mäkelä, 35, liittyi EFC:n perheeseen. ”On ollut suuri ilo nähdä miten mahtavasti kaikki perusasiat toimivat EFC:ssä. Tämä ei tietenkään ole mikään itsestäänselvyys vaan äärimmäisen sitoutuneen tiimin ansiota”, Kristian toteaa.

Vuosi 2018 on saanut lentävän lähdön ja vuosi tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen. Äärimmäisen nopeat toimitukset, vahva tekninen osaaminen ja asiakkaan tarpeiden jatkuva huomioiminen tulee olemaan keskeisessä roolissa, kun EFC:n toimintaa kehitetään entisestään. ”Itse haluan tavata mahdollisimman monta asiakasta tämän vuoden aikana, kuunnella heidän tarpeitaan ja huolehtia siitä, että heidän tarpeisiin vastataan. Monet asiakkaamme ovatkin antaneet erittäin positiivisia signaaleja kehityksestään ja haluamme osaltamme tehdä kaikkemme mahdollistaaksemme asiakkaidemme liiketoiminnan jatkuvan kehityksen” Kristian jatkaa.

Liity seuraamaan kehitystämme ja ota rohkeasti yhteyttä asiantuntevaan tiimiimme aina kun tarvitset apua johdinsarjoihin ja kokoonpanoon liittyen!

 

Kristian Mäkelä – EFC:n toimitusjohtaja (kuvassa oikealla), +358 40 148 3565

Marcus Käld – EFC:n hallituksen pj (kuvassa vasemmalla), +358 50 518 5901

 

Toimitusjohtaja2

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle